Itse ylläröin Kahden kerroksen väkeä -blogin Teresalle, ja näytti ilahtuneen paketeistaan kovasti hänkin. Oli tosi mukavaa saada pähkäillä millä kanssaneulojaa ilahduttaisi, ja vielä mukavampaa nähdä "uhrin" blogista, ettei ihan metsään ollut valintojensa kanssa mennyt.
Neuleasiat ovat olleet jälleen hieman sivussa, kun tulevan muuton ynnä muiden hoidettavien asioiden kanssa on edelleen kädet täynnä. Joulun välipäivinä pitäis saada roudattua kaikki uuteen kotiin, kaaosta odotettavissa siis. Ja mulle kulttuurishokki tiedossa: Tähän ikään asti jokainen mun osoitteen postinumero on alkanut nollanolla, eli umpihelsinginjuntti olen, ja nyt ollaan sit asettumassa kehäkolmosen ulkopuolelle n. 12 tuhannen asukkaan kuntaan...
Sanovat, että elämässä täytyy ottaa riskejä ja repäistä. Tähän mennessä ei tunnu sen kummemmalta tuonne muuttaa, mutta saapa nähdä millaisia yllätyksiä pienessä kunnassa asuminen tuo Helsingin palveluihin tottuneelle.
Riskejä on otettava. Heitin siis SNY-Maudin lähettämästä Regia Bamboosta neulotut unisukkani pokkana 60 asteen kirjopyykkiin ja sen jälkeen hullunrohkeana kuivausrumpuun. Arvatkaa mitä kävi?
No: ei juuri mitään. Neulos aavistuksen tiivistyi, saattoi myös hiukan menettää kiiltoaan, mutta siinä se. Eivät kutistuneet, eikä langan villaosuus huopunut erityisemmin, väritkin pitivät. Kyllä nuo saksalaiset sukkalankainsinöörit osaavat, vaikka värit toisinaan ovatkin kuin krapula-aamun technicolor-haukotuksista. Tuossa Regia Bamboossa onneksi ei.
Neuloin muunmuassa Fortissima Sockan Mexico Yucatan -väristä perusvillasukat itselleni, ja on sekin väri kyllä niin kissanoksennusta valmiissa sukassa, että ohhoh. Mutta lämpöiset ja mukavat sukat silti, aivan sama miltä näyttävät. Vaikka tekikin mieli ilmoittaa ne johonkin lähimpään Miss Rumasukka -kisaan.
Fuskasin ja neuloin parissa päivässä pitsihuivin. Nimittäin neulekoneella. Ihanainen tummanvihreä Wetterhoffin Silvia taipui kapeaksi huiviksi, ja virkkasin reunoihin pylväskaaria, kun ne olivat ainoat jotka siihen luontevasti sopivat. Huivi oli surkea ruttupötkö, kunnes pingotin sen viikonloppuna, ja se teki ihmeitä. Unelmankevyt kaunokainen ei pääse kuvissa oikeuksiinsa, onhan sentään joulukuu, vettä sataa, taivaan väri käsittää lähinnä tummanharmaan sävyjä ja valoa saa vain sähköisesti, mutta kaipa näistä jotakin näkee.
Lisäisinkö päihin hapsuja tai jotain?
Puikoilla on myös kesken miehen grafiitinharmaa seiskaveljes-villapaita, joka edistyy hitaanlaisesti. Ufoksi en anna sen jäädä, vaikka jo nyt harmittaa, kun näkee ettei jälki muodostu ihan sellaiseksi kuin tahtoisin, ja esim hihojen resorit täytyy neuloa jälkeen päin uudestaan paremmiksi.
Tuota työtä en kesken jätä, palan halusta nähdä komian mieheni se päällä. Vaikka komeinhan hän toki on kun ei ole mitään päällä. Tai cd-soitin ehkä, hyvän blackmetallin kera...
