Paikkoja varpaille

Mihis ne varpaat laitetaankaan, jollei sukkiin. Nämä Piiperoisen polvisukat tein ensimmäisenä tiimalasikantapää-harjoitelmana. Noin pienissä sukissa ton Opalin langan raitarytmi on vähintäänkin ööh... näyttävä ja erikoinen, vai mitä ne eufemismit karseelle nyt olikaan...


Vauvansukissa kuuluu olla polvimittaset varret, että olis ees jotain toivoa saada sukat pysymään jaloissa yli kaksi minuuttia. Piiperoinen keskimäärin selviää alta kahdessa minuutissa paljasjalkaiseksi, kun osaa jo kaksin käsin kiskoa sukat irti, ja lähtivätpä neidiltä omin voimin housutkin tässä jonakin iltana. Vaatteiden päälle pukeminen on suuri henkilökohtainen loukkaus, ainakin metelistä ja vastaantappelusta päätellen. Toivottavasti tämä ei ennusta pimun tulevaa ammattia.


Tässä sitten ne ihanaiset, vaihteeksi ylellisyyttä itselle. SNY:n lähettämä Regia Bamboo Color muotoutui öisiä särkyjä lievittäviksi unisukiksi (typosin ensin suksiksi, muttei mulla sentään niin iso jalka ole että erehtyisi...?). Tuo väri on pirteä ja energinen, vaikkei kuvassa toistukaan kunnolla. Oli ilo neuloa näitä, tuli oikein hyvälle tuulelle kun noita pieniä väripätkiä seuraili. Eikä tule liian levotonta pintaa, harvinaista pätkärääkätylle langalle, niistä kun monet on kivan näköisiä ainoastaan kerällä!

Kärjestä "kasi"aloitetut Ullan ohjeen mukaan, tiimalasikantapää, muuten silkkaa sileää mutta edessä melkein etupuikkojen reunoihin asti kierrettyä 1o1n-joustinta. Viime yönä valmistuivat ja laitoin heti yöksi jalkaan. Lanka ei kutita, ja on pehmoista ja lämpöistä, samalla jotenkin hengittävän vilpoista. Aamulla heräsin siihen, että joku nyhti varpaasta. Termiitti kiskoi multa sukkaa jalasta: "Äiti ei sukat jalassa nukuta." No, sain pitää sukkani kuitenkin. Kiiiiiitos SNY ihanasta langasta!

Kuvakulma voi olla omituinen, mutta mulla on viimeiset 27 vuotta ollut ongelmia istua istuimilla normaalisti. Jalat täytyy saada nostettua sohvalle kans ja istua risti-istunnassa, tai millon mitenkin, taikka sit istun selkänojalla tai käsinojalla tai mieluummin vaikka lattialla. Mut että peffa penkissä ja selkä selkänojassa ja jalat lattialla, eiei. En mä osaa, ei sellaisessa asennossa voi olla. Ainakaan minuuttia kauempaa. Kyllä, minä olin se, joka ylioppilaskirjoituksissa revin hermosi, kun kiemurtelin tuolillani kuin olis ollut muurahaisia pöksyissä, potkin kenkiäni lattialla ja vääntelehdin, ja vähän väliä pyysin valvojaa että pääsisi jaloittelemaan...

Latvalahon löpinät

Pää on ihan pyörällä. Tuhat asiaa käsissä ja paritsadat muutkin tuntuu kaatuvan päälle, omituisen uuvuttava räkätauti iski, ja tuli yllärilähtö 140km päähän setvimään asuntokauppapapereita, vauva toki matkassa mukana. Koskahan olisi hetki hengähtää?

Se hyvä puoli reissaamisessa yleensä on, etten itse aja, eli matkalla voi neuloa. Tällä kertaa oli kuitenkin jo niin pimeää kun ilta-aikaan ajeltiin, ettei nähnyt tehdä mitään, ja meinasi tulla ahdistus autossa. Ettäkö pitäisi istua tumput suorina puolitoista tuntia paikallaan tekemättä mitään?? Mahdottomuus neulojalle! Olin ratketa liitoksistani, kunnes keksimme jonkin pöljän sanapelin jota pelata matkan ajankuluksi Miehen kanssa. Yhdyssanaketju on toistaiseksi tarjonnut suurinta hupia, vai oletteko muka törmänneet väkivaltakuntaliitoskipuihin, saatika aviomieskuntosalihousuihin?

Pää lahoaa ennenaikaisen vikkelästi. Tänään oli ohjelmassa labra, röntgen ja lääkäriaika. Tarjosin ensin taksissa plussa-korttia kuskille, joka totesi että tässä välineessä ei valitettavasti pointseja heru. Sitten labran ja röntgenin jälkeen ihmettelin, että jopas on kun lääkäri on vasta iltapäivällä vaikka nuo tutkimukset heti aamusta. Menin marisemaan asiasta ilmoittautumiseen, jossa täti hyväntahtoisesti hymyili, että onhan se vasta iltapäivällä, nimittäin kahden viikon päästä iltapäivällä. Olin katsonut sitten jotenkin aivan kieroon papereita joissa ajat ja päivämäärät olivat.

Kotiin tullessa mietin ovella, mitähän nyt piti tehdä, ja tajusin sitten kaivaa avaimet taskusta. Hetken piti niitäkin katsella, että mikä näistä on oman kotioven avain, ja tuli jo niin typerä olo että kotiuduin aivan myrtyneenä. Mies kuunteli urputustani hetken, ponnahti tuoliltaan ja hihkaisi tietävänsä, mikä varmasti piristää. Hän kiikutti käsiini lupaavan suuren paketin, jossa lähettäjänä luki SNY!


Katsokaa nyt mitä ihanaa siellä oli. Upeaa petroolinväristä Merinosilkiä, herkullisen joulunpunaista Drops Alpacaa ja tummanruskeaa Kidsilk Hazea, pirteän hauskaa Opalin Acapulcoa ja lämpöiset Rowanin Wool Cottonista neulotut lapaset, jotka olivat oikein mainion kokoiset eivätkä kutita lainkaan. Kiitos!! Ihan nolottaa kun niin runsaasti lahjotaan, johan tässä on entistä enemmän pyörällä päästään! Olet kultainen SNY!

Hässäkän jalkoihin jääneenä en ole ihmeitä ehtinyt neuloa. Regia-sukista toinen tuli valmiiksi, toisesta on kymmenisen senttiä neulottu. Pieniä lämmikkeitä pienelle ihmiselle on silti ehtinyt, Piiperoinen sai lämpöiset ylellisyyslapaset (kuvan vasemmanpuoliset). Tein ensin valkoisella Regia Silkillä peruslapasen, sitten poimin resorin jälkeen Regia Colorilla uudet silmukat ja lisäsin kumpaankin reunaan silmukan, ja neuloin uuden lapasen päälle, ja peukalon niin ikään jätin kaksi silmukkaa väljemmäksi. Tuli tosi suloiset ja lämpöiset, käytössä olleet jo ahkerasti. Tarkkasilmäiset tunnistanevat tuon valkoisen mokkulan jonka vieressä lapaset poseeraavat.


Tuo Crazy Chris -sävyniminen punaraitalanka on aivan mainio. Paitsi että kun raitaraportissa on pirteitä värejä: vaaleanlilaa, vaaleanpunaista, violettia, punaista ja appelsiininkeltaista, niin mikähän valopäänvälkähdys on ollut laittaa jatkoksi harmaata?! Mokoma harmaa uhkasi jäädä juuri kavennuksiin viimeiseksi lapasen kärkeen, ja se näytti kyllä ihan siltä, kuin lanka olisi loppunut kesken ja jatkettu jollain onnettomalla harmaalla jämälangalla. Katkoin noista harmaan pois häiriköimästä. Mrrh.

Tunnustan: Tilasin silti lisää samaista sävyä tuota lankaa. Ja se siitä langattomasta lokakuusta!! On se niin söpöä lankaa... Mikähän mua vaivaa, kun tuommonen tyttömäinen söpöys niin vetoaa nykyisin. Ihmeitä tosiaan tapahtuu, kun taloon syntyy tytär...

Kaksisuuntainen neulealahäiriö

Polysemia-kämmekkäät Ullan ohjeella. Niistä tuli ihanat, pehmoiset ja lämpöiset. Sen verran muutin ohjeesta, että lopussa tein resoria koko ympäryksen mitalta, palmikko olisi muuten jäänyt rumaksi kun ei osunut palmikonkierto kivaan kohtaan.

Loft-villavaippahousut, ruskovillan ykkösohjeen isompi koko, puikot 5 ja löyhähkösti neulottu, vyötäröstä tein myös hieman korkeamman kuin ohjeessa. Salamavalo vääristää värit vähän turhankin ärtsyiksi, lanka on ihanasti liukuvärjätty mutta ei oikeasti sentään noin räikeä... Harminkäkkyrä, kun ei tähän muutoin niin ihanaan vuodenaikaan riitä päivänvaloa kunnollisten kuvien ottamiseen...

Mutta tiedättehän sen tunteen, kun uudet neulemallit tulevat uniinkin, ja sormet syyhyävät aloittaa koko ajan uusia ihanuuksia? Täytyyhän sitä päästä kokeilemaan miltä tuota mallikuviota tuntuu neuloa, ja millaista tuosta langasta tulee, sitä paitsi tuollaisetkin minä haluan, ja ja... Ja sitten parin mallikerran tai viimeistään yhden sukan jälkeen neulomus jotenkin mystisesti rupeaa tympimään ja lojuu viratonna jossakin...

Innokkaasti aloitin Polysemiatkin, ja neuloin ihanaa ylellistä alpakkasilkkilankaa Addin bambuisilla puikoilla, voi sitä luksusta. Miten se vaan niin sitten jumahtikin käsiin se pieni neulomus. Sain lopulta pääteltyä, ja aloitin sinnikkäästi toista. Mokailin resorin kanssa jo, ja kiukuspäissäni kiskoin työn puikoilta ja heitin kämmekkäiden alut neulekoriin häpeämään. Murjotin niille monta päivää, joiden aikana sama ilmiö toistui muutaman muunkin neuleen kanssa.

Sitten puhalsi joku uusi tuuli. Siivosin ja imuroin ja tiskasin monta päivää jonkun pirullisen vimman voimalla, ja kun tarmonpuuska ei vieläkään hellittänyt, istuin alas ja kaivelin mokomat kämmekkäät korista ja raivopäisesti tein ne valmiiksi. Samoin neuloin loppuun Zitron Loftista villavaippahousut, päättelin langat ja ompelin saumat. Ja jatkoin Regia Bamboo -sukkia ja sain kuin sainkin mieleiseni kärjen aikaiseksi, ja matka jatkui kovaa vauhtia kohti kantapäätä. Ohimennen neuloin Loftin jämistä vaakatilkunkin. Ihan hengästytti näiden jälkeen.

Tänään taas tuli se hetki, että uudet neuleohjeet hyppivät silmille kuin kodittomat koiranpennut anovine katseineen, riipivät sisintä ja tahtovat tulla valmiiksi, ja Regia-sukka tuossa alakuloisena odottelee että viitsisin jatkaa sitä. Se on kovin murheellisen näköinen tuommoisena putkena, kun ei ole edes kantapäätä ressukalla vielä. Sopivaa lankaakin olisi muuten vaikka mihin ihanaan uuteen... Ja toki Piiperoinen tarvitsisi kaikkien kymmenien söpöjen tumppujen ja hattujen lisäksi lisää, ja... Apuva.

Tunteekohan lääketiede jo ilmiön? Tai edes käsityötiede? Onko tähän hoitoa?!