Tunnustuksia 1

Ehkä hyvä tietää tämä, kun katsoo kriittisesti meitsin norsunkädellä tehtyjä näperryksiä. En ole sitten varmaan kokonaista tuntia edes istunut koskaan koulun kässäntunnilla ekan ja tokan luokan väkerryksien jälkeen. Kolmannella juuri luokan puolivälissä piti vaihtaa koulua kun muutimme, ja totesin uudessa koulussa 20 minuuttia kässänluokassa istuttuani, että en muuten rupea nyhertämään. Mitäpä oli siihen sitten auktoriteeteilla sanomista, ja totesivat vaan "huoh, no ei sitten väkisin". Sama toistui seiskalla vastaavan kuvion tultua eteen.

Ja se siitä sitten. Veistonluokassa olin enemmän kotonani ja metallityöt oli varsinkin mieleen. Onkohan niitä missään tallella enää? Taitaa äiti kohteliaisuudesta säilyttää niitä aarteita, kaikkia niitä pannunalusia ja kynttilänjalkoja ja löylykauhoja ja kenkälusikoita, jotka jokainen kolmesta lapsesta vuorollaan kantoi kotiin.

Jokin omituinen kipinä sitten kuitenkin 13v:nä syttyi neulomiseen (mihinkäs muuhunkaan). Äiti näytti silmukoiden luomisen ja perusjutut, ja loput pähkäilin jotakuinkin itse. Ei siitä paluuta enää ollutkaan, addiktio syveni kun oikean ja nurjan tilalle tulivat palmikot ja resorit ja patenttikin, ynnä sukat ja lapaset, joita rääpin kasaan ensin yrityksen ja erehdyksen kautta ja hoksasin pian miten homma tehdään oikein. Eipä noista nykyään ole valitettu, kun kerrankin kotitekoista saa, jos ehdin tekemään. Ja sittemmin olen neuloen tehnyt melkein kaiken, ja asustaa tuolla nurkassa brotherin KH970-neulekonekin, kyllä, juuri se jossa on oikein elektroninen ohjauslaatikko johon voi ohjelmoida pitsit ja kuviot...