27 kesäkuuta, 2006

Kesähoppua tällä kertaa ilman kuvia

Jatkanko taas urputtamista siitä, että käsitöiden tekemiseen saati niistä bloggaamiseen on edelleen liian vähän aikaa, vaikka tässä perheessä nautitaan tällä hetkellä kesälomasta? Onhan tässä toki muutakin kiirettä pitänyt, nimittäin loput järjestelyt ja stressaukset jotta päästiin juhlimaan häitä. 060606 tuli virallisen avioitumisen päiväksi ja lauantaina 10.6. sitten juhlittiin. Todistusaineistoakin on.

Lähdimme hääjuhlasta romanttisesti häämatkalle, nimittäin taksilla kotiin, hih. Sitten vihdoin päästiin kesälomalle. Sikäli kuin kotiäidillä kesälomaa on. On se silti aika luksusta kun mies on neljä viikkoa arjessa mukana koko ajan, ja saa viettää leppoisaa perhe-elämää yhdessä murujen kanssa. Kesäreissussa anoppiloissa ollaan oltu pari viikkoa ja kohta taas suunnataan maakuntiin.

Mikäs mukavammin kulkisi mukana reissussa ja autossa kuin virkkaus. Olen kuolettavan tylsä ja virkkaan valkoista. Ensin kiemursin kalalankaa pitsimyssyksi (Moda 3/06 malli 1), ja nyt nyherrän Kotiväkeä kesäNovitan ohjeella nro 14. Ei äkkiä uskoisi että mie tuommosia päälleni laittaisin, mutta miksei? Jos vaan sopivaa muuta vaatetta noiden seuraksi kaapista löydän. Äitini katseli hyvin ihmeissään virkkaustouhuani ja varmisti oikein: "siis ittelleskö sää tota meinaat?"

Tunikamallinen neule on sentään mun juttu, mutta naisellisiin toppeihin en pakottamatta arkena suostu - siinä mun neuleongelma. Lähes kaikki neulelehtien mallit on kovin tätimäisiä, feminiinisiä, klassisen naisellisia tai muuten vaan niukkoja. Toinen ääripää sisältää sitten ylihelppoja rumia laatikkomallisia "jännittävän eläväpintaisia" (lue: näyttävät kissanoksennukselta) nuorisoneuleita tai muuta "kuuminta hottia". Brrrrrh, puistatus.

Mistäpä löytäisi asiallisia neuleohjeita joissa ei olisi naisten kaavojen liian lyhyitä hihoja tai niukkoja linjoja, hörsellyksiä tai karvamöykkylankajippoja? Juu, tiedän, miesten neulemallistosta. Kuinka usein nekin sitten vaan ovat niitä pappamaisia slipareita tai neuleliivejä, enpä taida ruveta... Ketään ei varmaan yllätä, että tulee aika paljon itse suunniteltua ja modattua neuleita. Neulekone palvelee kun haluan näyttäviä sileitä pintoja. Joko sain potkut neulebloggaajien sisäpiiristä, kun tunnustin neulovani myös koneella?

Kamera on jossakin matkatavaroiden uumenissa, eikä valmista kuvattavaa tietenkään nyt vielä ole, joten tämä postaus ilman kuvia. Kamera on muutenkin piukassa lähinnä Piiperoisen kuvia, ei sillä ole neuleita osoiteltu ihan äsken. Ensi kerralla sitten. Nyt menen pohtimaan, mitä ihmettä väsäisin 300g:sta Novita Samosta. Ja juu, valkoista sekin, taas näitä mun välkkyjä lankaostoksia, heh.

6 kommenttia:

TiinaV kirjoitti...

Onnittelut tuoreelle rouvalle!

Carita kirjoitti...

Onnea teille molemmille !
Meidät on muuten vihitty 6.6.98 :D

AnneM kirjoitti...

onnea!!

Gehenna kirjoitti...

kiitos onnitteluista :)

iso gnu kirjoitti...

Onnittelut! Hienoja päiviä!;)Samoja lukuja pyöri omissa juhlissamme. 06.06.06 tuli minulle ja miehelleni 30-v yhteistä taivalta. Meidät vihittiin kylmänä helluntaina 6.6.76. Keskimmäisemme vihittiin 10.6.06.

Villasatu kirjoitti...

Paljon Onnea! kauniita hääkuvia teillä :-)