28 helmikuuta, 2006

Helmikuussa tehtyja



Tuommoinen syntyi Lankahamsterikuun aikana ja se painoi noin 530g. Termiitti työnsi kätensä kuvaan mukaan... Vauvakin on vaatinut sen verran ahkerasti taas huomiota viime päivinä että tuosta edelleen puuttuu langanpäiden päättelyitä ja kaksi nappia. Kaipa nekin joskus siihen ilmaantuvat, kunhan ehdin, ja kunhan sormien ihottuma paranee, että tuota akryylipitoista tekelettä uskaltaa käsissään pitää. Malli-idean otin Ullasta täältä.



Paidan lisäksi sain väsättyä pipon Novita Merinosta ja kaulaliinan Novita Ainosta. Paljon muutakin piti ehtiä tekemään, mutta tuli isoja asioita arkeen joiden vuoksi neulominen on ollut tyystin toissijaista viime aikoina. Mutta ehtiihän noita.


Ei kommentteja: