05 lokakuuta, 2006

Kaksisuuntainen neulealahäiriö

Polysemia-kämmekkäät Ullan ohjeella. Niistä tuli ihanat, pehmoiset ja lämpöiset. Sen verran muutin ohjeesta, että lopussa tein resoria koko ympäryksen mitalta, palmikko olisi muuten jäänyt rumaksi kun ei osunut palmikonkierto kivaan kohtaan.

Loft-villavaippahousut, ruskovillan ykkösohjeen isompi koko, puikot 5 ja löyhähkösti neulottu, vyötäröstä tein myös hieman korkeamman kuin ohjeessa. Salamavalo vääristää värit vähän turhankin ärtsyiksi, lanka on ihanasti liukuvärjätty mutta ei oikeasti sentään noin räikeä... Harminkäkkyrä, kun ei tähän muutoin niin ihanaan vuodenaikaan riitä päivänvaloa kunnollisten kuvien ottamiseen...

Mutta tiedättehän sen tunteen, kun uudet neulemallit tulevat uniinkin, ja sormet syyhyävät aloittaa koko ajan uusia ihanuuksia? Täytyyhän sitä päästä kokeilemaan miltä tuota mallikuviota tuntuu neuloa, ja millaista tuosta langasta tulee, sitä paitsi tuollaisetkin minä haluan, ja ja... Ja sitten parin mallikerran tai viimeistään yhden sukan jälkeen neulomus jotenkin mystisesti rupeaa tympimään ja lojuu viratonna jossakin...

Innokkaasti aloitin Polysemiatkin, ja neuloin ihanaa ylellistä alpakkasilkkilankaa Addin bambuisilla puikoilla, voi sitä luksusta. Miten se vaan niin sitten jumahtikin käsiin se pieni neulomus. Sain lopulta pääteltyä, ja aloitin sinnikkäästi toista. Mokailin resorin kanssa jo, ja kiukuspäissäni kiskoin työn puikoilta ja heitin kämmekkäiden alut neulekoriin häpeämään. Murjotin niille monta päivää, joiden aikana sama ilmiö toistui muutaman muunkin neuleen kanssa.

Sitten puhalsi joku uusi tuuli. Siivosin ja imuroin ja tiskasin monta päivää jonkun pirullisen vimman voimalla, ja kun tarmonpuuska ei vieläkään hellittänyt, istuin alas ja kaivelin mokomat kämmekkäät korista ja raivopäisesti tein ne valmiiksi. Samoin neuloin loppuun Zitron Loftista villavaippahousut, päättelin langat ja ompelin saumat. Ja jatkoin Regia Bamboo -sukkia ja sain kuin sainkin mieleiseni kärjen aikaiseksi, ja matka jatkui kovaa vauhtia kohti kantapäätä. Ohimennen neuloin Loftin jämistä vaakatilkunkin. Ihan hengästytti näiden jälkeen.

Tänään taas tuli se hetki, että uudet neuleohjeet hyppivät silmille kuin kodittomat koiranpennut anovine katseineen, riipivät sisintä ja tahtovat tulla valmiiksi, ja Regia-sukka tuossa alakuloisena odottelee että viitsisin jatkaa sitä. Se on kovin murheellisen näköinen tuommoisena putkena, kun ei ole edes kantapäätä ressukalla vielä. Sopivaa lankaakin olisi muuten vaikka mihin ihanaan uuteen... Ja toki Piiperoinen tarvitsisi kaikkien kymmenien söpöjen tumppujen ja hattujen lisäksi lisää, ja... Apuva.

Tunteekohan lääketiede jo ilmiön? Tai edes käsityötiede? Onko tähän hoitoa?!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huh, tuttua. Ja blogien jutuista päätelle monelle muullekin.. Ongelman myöntäminenhän on ensimmäinen askel (ja sen kunniaksi voi aloittaa vaikka uuden työn?) :D

Anonyymi kirjoitti...

Olet tainnut juuttua häiriön maaniseen vaiheeseen (ellei sitten lasketa sitä mahataudin aikaista sohvallamakuutailmanneuletta?). Ehkä ei ole kuitenkaan vakavampaa hätää, jos tämä mania liityy vain neulomiseen, eikä esim. langan ostoon... Vakavasti ottaen: toisille sopii yksi työ kerrallaan, toiset ovat enemmän "montarautaatulessa"-ihmisiä. Mitäpä sitä omaa tyyliään vastaan taistelemaan? Paljon mukavampaa elämää niin. Pia

Anonyymi kirjoitti...

Jaan tuskasi, tuttu tunne! Kaksisuuntaista minunkin blogissani.

Anonyymi kirjoitti...

Tuttua, niin tuttua!

Paitsi mä taidan edustaa jotain monimultisuuntaishäiriötä.
Paras tapa vieroittaa itsensä kivasta mallista lienee tehdä kaksi erilaista sukkaa samalla mallilla.
No ei nyt ihan sentään, mutta huomaa kyllä, että niiden toisten sukkien tekeminen ei ole ollenkaan niin kivaa kuin ne ensioivalluksen hetket, kun hoksasin, miten se malli toimii (tämänviikkoisissa sukissa).

Kiitos siitä runosta :).